2016/03/15

SISKO JA SEN POIKA



Tosiaankin musta tuli siis täti ja samalla kummitäti siis helmikuun loppupuolella, kun siskoni sai pienen poikavauvan. Olin Millan ja Veetin kanssa Porissa tossa vähän aikaa sitten, ja Milla pyysi mua ottamaan kuvia Veetistä.
Veeti on oikeastaan ensimmäinen vauva, mitä oon edes kunnolla ikinä pitänyt sylissä, vaikka oon jo 20-vuotias. Lähipiirissä ei ole oikeen koskaan ollut vauvoja itseni ollessa vähän vanhempi, ja kaikki tutut muutenkin ovat sen verran nuoria ettei kenelläkään tietenkään mitään lapsia ole ollut.  En ole ikinä ollut mikään todella lapsirakas, ja vaikka tykkäänkin lapsista niin pakko myöntää niin en oikeen osaa toimia niiden kanssa. Veetiäkin pitäessäni en uskaltanut melkein hengittää kun pelkäsin että niin pikkuinen vauva menee rikki, vaikka kyllä se loppuenlopuksi ihan hyvin sujui tietenkin.
Selaillessani näitä kuvia rupesin pohtimaan, että kuinka paljon omastakin lapsuudesta asiat on muuttuneet. Veetistä otin silloin yhtenä päivänä varmaan lähemmäs sata kuvaa kameralla ja puhelimellakin muutamia, mutta kun katsoo omia lapsuuskuvia niin koko vauva-ajastakaan ei ole varmaan sitä sataa kuvaa. Lisäksi mun ikäisten kaikki lapsuuskuvat on paperikuvina kansioissa, kun taas nykypäivän lapsien kuvat on jossain tietokoneiden kovalevyillä tai muistitikuilla. Oon välillä miettinyt, että mahtaako kaikkia kuvia mitkä on jossain digitaalisena saada edes katsottua kymmenen tai puhumattakaan viidenkymmenen vuoden päästä? Tän ajatuksen takia yritän aina kaikki tärkeimmät kuvat teettää myös paperisina etteivät ne vaan ikinä häviäisi.  On kyllä hyvä että nykypäivän tekniikka antaa mahdollisuuden kuvata kaiken mahdollisen, mutta kuvien määrä on jo niin huikea että välillä yksittäisen kuvien merkitys on aika olematon. Itselläkin on vuodesta 2009 alkaen eli alle kymmenen vuoden ajalta noin 200 gigaa kuvia. Välillä löytää sieltä kuvia, mitä ei muistanut edes, että sellaisia on joskus otettu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti