TÄL PUOL JOKKE



Viimiset 3 kuukautta on menny niin nopeesti että just ja just on vaihdussa mukana pysynyt! Kesäkuun lopusta elokuun alkuun olin töissä. Heinäkuun alussa tuli pettymyksiä ja ilosia yllätyksiä, sillä yhteishaun tulokset tulivat vihdoin ja sain tietää että en päässyt mihinkään kolmesta kauppakorkeakoulusta mihin hain, mutta pääsin suoraan Turun ammattikorkeakouluun lukemaan liiketaloutta. Siitä alkoikin asunnon metsästys, mitä ei kuitenkaan hirveästi tarvinnut edes metsästää, sillä onnekseni minulle ja poikaystävälleni tuli tarjous Turun ylioppilaskylästä kivasta kaksiosta. Elokuussa töiden loputtua siis vuokrasopimuksen tekeminen, muutto Turkuun ja pari kolme viikkoa lomaa ennen koulun alkua (Jotka suurimmaksi osaksi muodostuivat tavaroiden kuskaamisesta, muuttolaatikoiden avaamisesta, järjestelystä sekä kaiken tarpeellisen ja ehkä ei niin tarpeellisen hankkimisesta). Sitten alkoikin jo koulu, tuli syksy ja tässä sitä ollaan ! Ekan tentin ja tietysti ekat opiskelijabileet kokeneena turkulaisena voin sanoa että tykkään kyllä, opiskelijaelämä maistuu taas yhden välivuoden jälkeen. Opiskelu amk:ssa on melko erilaista mihin lukiossa oli tottunut,  mutta alku ihmettelyjen jälkeen sekin on tuntunut tosi kivalta ja käytännönläheiseltä, mikä on erittäin hyvä asia mun mielestä. Aikamoista haipakkaa on menty alkusyksy ja  tietty vähän totuttelemista ainaisena maalaisena kerrostalossa asumiseen on ollut, mut pikkuhiljaa Turkukin alkaa tuntumaan kodilta ja myöskin meidän pikku asunto.  Ja veikkaan että mua ei kyllä ainakaan vähään aikaan Turusta pois saa, on meinaan niin kiva kaupunki ;)